COVID-19 -pandemian aiheuttama poikkeustila haastaa uudella tavalla valtioita, yhteisöjä, organisaatioita, perheitä ja yksilöitä. Viruksen – johon ei ole lääkettä eikä rokotetta – leviäminen aiheuttama kuoleman vaara ja epävarmuus koskevat eriasteisesti kaikkia, kukaan ei ole ulkopuolinen. WHO:n johdolla viruksen leviämistä on hidastettu rajoittamistoimenpiteillä, rationaalisesti ja käytännöllisesti. Näyttää siltä, että Suomessa rajoittamsitoimenpiteillä on onnistuttu hidastamaan viruksen leviämistä.
Koronavirustartunnan saaneet vakavasti sairaat kamppailevat hengissäsäilyäkseen ja heidän läheisensä heidän rinnallaan. Omaisen menehtyessä jäähyväisten jättäminen on vaikeaa ja hautajaiset muistotilaisuuksineen minimalistisia. Potilaita ja omaiiisia auttamassa ovat terveydenhuollon työntekijät ja vanhusten hoitolaitosten henkilöstöt. Koronaviruksen tartuntariski on suurin ensilinjan työntekijöillä, jotka testaavat, tutkivat ja hoitavat tartunnan saaneita. Kaikkilla aloilla, joilla jatketaan asiakaskontakteja sisältävää toimintaa, tartuntariski kuormittaa. Suuri osa työssäkäyvistä on siirtynyt nopeasti digiloikan tekemällä etätyöhön, jossa on sekä haitta- että hyötytekijöitä. Lapset ja nuoret ovat olleet eristämisen aikana kodeissaan etäopetuksessa, mikä lapsiperheissä on taroittanut monelle perheelle kuormittavaa arkea ja tiiviissä vuorovaikutuksessa niin läheisyyttä ja ilojakuin riitoja ja turhautumisia.
Riksiryhmään on määritelty ikäihmiset ja tietyistä sairauksista kärsivät. Eristämisen jatkuessa joudutaan arvioimaan sen hyödyt ja haitat. Jopa kuolleisuuden on todettu lisääntyvän vanhuste liialliseen yksinäisyyteen liittyen.
Monet organisaatiot ovat joutuneet muuttamaan nopeasti toimintaansa. Yrityksistä osa ei ole selviytynyt iekä tule selviytymään korona-ajan aiheuttamsita taloudlelisista menetyksistä. Lomautukset ja irtisanomiset ovat lisääntymässä. Moni on menttänyt ja menettää työn ja toimeentulon tuoman turvan.
Emergency psychology l. hätätilannepsykologia -erityisalan tehtäväksi on tullut auttaa niin koronaan sairastuneita, tartunnan levittäjiksi leimattuja, surevia omaisia, ensilinjan auttajia kuin lasten ja nuorten parissa työskenteleviä, kouluja ja päiväkoteja, organisaatioita ja yrityksiä.
Pandemian aiheuttamassa kriisissä on nopeasti pystytty tuottamaan räätälöityä psykoedukaatiota ja itseapuneuvontaa henkisen selviytymisen tukemiseen.
Kriisijohtaminen lähiesimiestehtävineen on noussut arvoon arvaamattomaan poikkeustialnteen kestämisessä ja tulevaisuuteen suuntautumisessa. Terveydenhuoltohenkilöstön ja muidne ensilinjan auttajien auttamiseen on malleja ja menetelmiä psykologisesta ensiavusta kriisi-interventioihin ja psykologiseen hoitoon.
Väestön avuntarpeeseen on avstattu nettineuvontamateriaalein,kriisichateilla ja päivystävillä kriisipuhelimilla. Mielenterveystyötä on siirrytty tekemään etänä, myös psykoterapiaa.
Suomesta puuttuu edelleenkin psykososiaalista tukea ja palveluita koordinoiva ja ohjaava valtion asiantuntijakeskus. Nyt jos koskaan tarvittaisiin koordinoivaa ja ohjaavaa yhtä keskusta. On jo näkyvissä, että eri puolilla tehdään päällekkäistä työtä ja resursseja hukataan, kun jokainne keksii oman pyöränsä.