Lapsi
TRAUMATIETOINEN LÄHESTYMISTAPA LASTEN AUTTAMISESSA JA HOIDOSSA
PTSD- ehkäisy ja hoito – ISTSS:n suositukset ss. 12-14
ACE
Complex PTSD
Lapsilla on suurin riski kokea vakava trauma verrattuna muihin ikäryhmiin. Paljon todennäköisemmin kuin trauman kokeneille aikuisille, kehittyy lapsille traumaperäisiä ongelmia ja häiriöitä. Jo yksittäisestä traumaattisesta kokemuksesta kolmasosalle lapsista kehittyy traumaperäinen stressihäiriö, kompleksisesti lapsuudessaan traumatisoituneista ilman häiriöitä selviytyy kolmasosa.
Tunnetun Fellitin ja Andan Adverse Chilhood Experience (ACE) – tutkimuksen mukaan kielteisten elämäntapahtumien kasautuminen aiheuttaa vakavien terveysongelmien moninkertaisen riskin. Hoitamattoman trauman seuraukset vaikuttavat kielteisesti lasten ja heidän läheistensä koko loppuelämään, jopa heidän syntymättömien lastensakin elämään. Traumatisoitumisella on laaja-alaiset vaikutukset koulusuoriutumiseen, kognitiivisiin kykyihin, huumeiden käyttöön, vammauttaviin mielenterveysongelmiin ja ruumiilliseen terveyteen. Traumatisoituneen lapsen nopea tunnistaminen mahdollistaa nopeat interventiot, jotka voivat vähentää kielteisiä seurauksia.
Yhdysvaltalainen lasten trauman ja surun huippuasiantuntijoiden verkosto The National Child Traumatic Stress Network on kehittänyt traumatietoisen lähestymistavan kaikille organisaatioille, joiden asiakkaina on lapsia. Tavoitteena on, että ammattihenkilöt osaavat tunnistaa traumatisoitunen lapsen ja auttaa häntä ja hänen vanhempiaan omassa roolissaan ja osaavat tarvittaessa ohjata asianmukaisiin palveluihin. Näin kohdistetaan tuki ja auttaminen oikeisiin asioihin.
Traumatisoituneen lapsen ja hänen vanhempiensa auttamiseen on kehitetty vaiheittainen auttamis- ja hoitomalli, joka soveltuu niin suuronnettomuustilanteisiin kuin yksittäisiin traumatapahtumiin.
Traumatietoisuus ensilinjan auttajien työssä poliiseista pelastajiin ja sosiaali- ja terveydenhuoltohenkilöstöön sekä kirkon ja järjestöjen kriisityöntekijöihin tarkoittaa mm. psykologisen ensiavun taitoja hyödyntämistä. Päivähoidon ja koulun kriisitoiminta ja myös arjessa osana kasvatus- ja hoitotyötä tapahtuva lasten traumatisoitumisen tunnistaminen ja huomioiminen esim. tunne-elämään, käyttäytymiseen ja oppimiseen vaikuttajana on turvallinen pohja traumatisoituneiden lasten ja perheiden mielenterveysinterventioille.
Ruumiillisesti loukkaantuneiden lasten pediatriseen akuuttihoitoon on kehitetty ennalta ehkäisevä askeleittainen hoitomalli. Pediatrialla hoidettavasta fyysisesti loukkaantuneista lapsista 9 – 22 % kärsii traumaperäisistä stressioireista. Mallissa ensimmäisenä on yleinen taso, josta voivat hyötyä kaikki loukkaantuneet lapset ja heidän perheensä. Hoitohenkilöstö ja sosiaalityöntekijät vastaavat I tason tukemisesta osana omaa työtään. I tasolla mm. minimoidaan hoidon potentiaalisesti traumaattiset aspektit kuten kivun hallinta, edistetään myönteistä sopeutumista ja seulotaan voimakas oireilu ja jatkuva oireilun riskissä olevat. Toisella tasolla kohdennetaan tuki heihin, joilla on tunnistettu riskitekijöitä ja annetaan heille ohjantaa ja seurantaa sekä ohjataan hoitoon, jos oireilu jatkuu. Kolmannella tasolla toteuttajina ovat mielenterveysalan ammattihenkilöt ja mielenterveysinterventioitten kohteena ovat oireilun perusteella hoitoa tarvitseviksi tunnistetut ja hoitoon ohjatut.
Lasten ja perheiden kriisiauttamisessa traumatietoisuus tarkoittaa turvallisuutta, rauhoittumista, minä – pystyvyyttä, johonkin kuulumisen tunnetta ja toivoa edistävien tietojen ja menetelmien tarjoamista oikea-aikaisesti toipumien tukemiseen ajoitettuna. Kriisiauttamiseen sisältyy myös toipumisen ja sen ongelmien seuraaminen ja intensiivistä apua ja hoitoa tarvitsevien tunnistaminen ja hoitoonohjaus.
Kriisivaiheen jälkeen mielenterveysalan ammattihenkilöiden tehtävänä on arvioida ja hoitaa hoitoon ohjatut. Äärimmäisen traumaattisten kokemusten, kuten vanhemman henkirikoksen uhrina menettämisen jälkeen, mielenterveyspalveluiden tulisi olla lapsille tarjolla välittömästi muun avun rinnalla.
Kompleksisesti traumatisoituneita lapsia ja heidän perheitään voidaan auttaa traumakeskeisesti tarjoamalla traumakeskeisiä terapioita ja muuta tarvittavaa tukea ja apua. Traumakeskeinen kognitiivinen käyttäytymisterapia hoitomallina sopii niin kompleksisten kuin yksittäisten traumojen hoitoon. Norjassa lasten, nuorten ja perheiden traumakeskeinen käyttäytymisterapia on otettu valtakunnallisesti käyttöön valtiollisen traumaattisen stressin ja väkivallan tutkimuksen ja hoidon keskuksen monivuotisen valtakunnallisen kehittämisprojektin avulla ja mallin vaikuttavuustutkimuskin on jo raportoitu.
Trauma ja väkivaltarikosten tekeminen nuoruusikäisillä: syntymäkohorttitutkimus
Psykologian tutkijat Kirsi Peltonen, Noora Ellonen, Joonas Pitkänen, Mikko Aaltonen ja Pekka Martikainen (2020) ovat julkaisseet 1986-2000 syntyneistä suomalaisapsista (N= 913675) tekemänsä tutkimuksen tulokset traumadiagnoosin ja väkivaltarikosten tekemisen välisestä yhteydestä. Tutkimuksen mukaan 12-14-vuotiaana diagnosoidulla traumaperäisillä häiriöillä (sopeutumisongelmat, traumaperäinen stressihäiriö ja akuutti stressihäiriö) oli yhteys väkivaltarikosten tekemiseen 15-17-vuotiaana. Tulokset osoittavat, että vakavat stressiin liittyvät traumaattiset tai voimakkaat kielteiset elämän muutokset nuoruusiässä ovat väkivaltaisen käyttäytymisen riskitekijä. Tutkimuksen perusteella tärkeää on traumaan liittyvien oireiden varhainen tunnistaminen ja hoito, sekä sen aiheuttaman inhimillisen kärsimyksen että myöhemmin elämässä rikollisen käyttäytymisen ja muiden kielteisten sosiaalisten seurausten ehkäisemiseksi.
Miten auttaa lasta traumaattisen tapahtuman jälkeen
Tietoa vanhemmille
TRAUMA
Psykologinen trauma on hengenvaaran, vakavan loukkaantumisen uhan tai ruumiillisen koskemattomuuden vaaran sisältämien tapahtumien aiheuttama kokemus, joka saa henkilön kokemaan pelkoa, kauhua ja inhoa liittyen avuttomuuden tunteeseen, ja psykofysiologisen hälytysresponssin kokemuksen aikana ja heti sen jälkeen. Tapahtuma voi sattua lapselle itselleen tai hän voi todistaa läheiselleen sattuvaa tapahtumaa.
Traumatisoitua voi suoraan olemalla tilanteessa uhrina tai silminnäkijänä tai välillisesti, kun saa tietoa tapahtuneesta.
Traumaattisia tapahtumia:
- toisen ihmisen kuoleman tai vakavan loukkaantumisen todistaminen
- henkeä uhkaavassa tilanteessa oleminen
- äkillinen, odottamaton perheenjäsenen, hyvän ystävän tai luokkatoverin kuolema
- auto-onnettomuus, onnettomuus, tulipalo, väkivaltatilanne
- vakavan sairauden diagnoosin saaminen
- perheväkivallan todistaminen
- seksuaalinen hyväksikäyttö
Traumaattiset tapahtumat ovat yleisiä. 2/3 alle 16-vuotiaista on kokenut vähintäänkin yhden trauman elämänsä aikana.
Muut kielteiset elämäntapahtumat tai menetykset
voivat vaikuttaa samalla tavalla kuin traumaattiset tapahtumat.
Varsinkin, jos stressaavia elämäntapahtumia kasaantuu paljon lyhyessä ajassa.
NORMAALIT REAKTIOT
Lasten reaktiot vaihtelevat suuresti. Ei ole yhtä tapaa, jolla kaikki lapset reagoisivat.
Riippuen iästä, persoonallisuudesta, elinympäristöstä, aikaisemmista kokemuksista ja saadusta avusta, lapset reagoivat kukin yksilöllisellä tavallaan.
Tavallisimpia reaktioita:
– ahdistuneisuus ja pelko
– surullisuus
– ahdistavat tunkeutuvat mielikuvat tai ajatukset tapahtumasta
– univaikeudet ja painajaiset
– huonotuulisuus, ärsyyntyvyys, viha, huomiota tavoitteleva käyttäytyminen ja muut käyttäytymisen muutokset
-syyllisyys ja itsesyytökset
-vetäytyminen ja eristäytyminen
– keskittymisvaikeudet yhdistettynä yliaktiivisuuteen tai toimettomuuteen (40% koululaisista koulusuoriutuminen heikkenee)
– lapsellisempi käyttäytyminen tai taantuminen kehityksen aikaisempaan vaiheeseen
– traumaattinen leikki ja koetun toisto
– suoritustason lasku (koulu, urheilu)
– psykosomaattiset vaivat (vatsakipu, päänsärky, kastelu, pahoinvointi, jne.)
VÄLITTÖMÄT REAKTIOT
Kun lapsi kokee kielteisen tai traumaattisen tapahtuman, reaktiot voivat vaihdella reaktion puuttumisesta voimakkaaseen tunnepurkaukseen.
Trauman kokeneet lapset reagoivat kieltämällä tapahtuneen, pelolla, vihalla, syyllisyydellä, surullisuudella ja hämmentyneisyydellä.
Aikuisten ei saa pakottaa lasta reagoimaan tietyllä tavalla vaan hyväksyen vastaanottaa lapsen reaktiot.
Tavallisia reaktioita traumaattisen tapahtuman jälkeen
– ensimmäisten viikkojen ja kuukausien aikana
Ahdistuneisuus ja pelko
Traumaattisen tapahtuman jälkeen lapsi voi osoittaa pelkoa ja haluaa olla vanhempiensa lähellä, eroahdistus tekee vanhemmasta erossaolon vaikeaksi. Lapsilla on myös tavallista suurempi ruumiillisen läheisyyden tarve.
Lapset voivat pelätä, että jotakin uutta kauheaa voi tapahtua, joko heidän ystävilleen tai perheelleen ja he odottavat pahinta. Heidän turvallisuuden tunteensa on järkkynyt ja heidän on vaikea ajatella, ettei heille voi tapahtua mitään, sen jälkeen kun he ovat tajunneet, että he itse voivat kuolla ja he ovat alkaneet pelätä väkivaltaa, sairautta tai onnettomuuksia. Lapset tarvitsevat tietoa, resursseja ja heidän reaktioittensa ja tunteittensa ymmärtämistä ja turvallisuuden tunnetta elämän jatkuvuudesta mahdollisimman paljon niin kuin ennenkin.
Tunteitten lyhytkestoisuus voi harhaanjohtaa aikuiset uskomaan, että lapset ovat sitkeitä ja selviytyvät eli etteivät lapset reagoi niin paljon ja voimakkaasti kuin mitä he todellisuudessa tekevät.
On tärkeää, että vanhemmat ja opettajat ymmärtävät näiden reaktioitten pitkäkestoisuuden.
Tapahtumaa koskevat ahdistavat tunkeutuvat mielikuvat tai ajatukset
Jos lapsi on nähnyt tai itse kokenut traumaattisen tapahtuman, hän kärsii kokemukseen liittyvistä voimakkaista aistimusmuistoista. Jos lapsi ei ole läsnä tilanteessa, hän voi kuvitella mitä tapahtui ja nämä kuvitelmat tunkeutuvat mieleen toistuvasti. Nämä tunkeutuvat kuvat ovat kuin näkisi valokuvia tai elokuvan tapahtumasta tai tunkeutuvia kuulomuistikuvia, jolloin he kuulevat toistuvasti saman minkä kuulivat itse tilanteessa. Valitettavasti lapset eivät spontaanisti kerro aikuisille, että heillä on näitä tunkeutuvia mielikuvia, siksi aikuisten on kysyttävä, jotta he voisivat auttaa ongelman lievittämisessä. Tapahtuman jälkeen erilaiset ärsykkeet voivat laukaista mieleentunkeutuvat kuvat.
Univaikeudet ja painajaisunet
Tunkeutuvien ajatusten ja kuvien vuoksi lapsen voi olla vaikea nukahtaa tai hän voi herätä painajaisiin. Lasten tarve pitää valo palamassa, huoneensa ovi auki ja olla varma, että vanhemmat ovat lähellä, on normaalia ja se vähentää ahdistusta.
Viha ja huomiota vaativa käyttäytyminen
Traumaattisen tapahtuman jälkeen jotkut lapset tuntevat voimakasta vihaa tapahtunutta ja kokemaansa epäoikeudenmukaisuutta kohtaan. Heidän vihansa kohdistuu tavallisesti lähellä oleviin ja joskus vihaa käytetään aikuisten huomion vaatimiseen, jotta saataisiin lohdutusta tai pidettäisiin aikuisten ajatukset muualla kuin tapahtuneessa.
Vetäytyminen ja eristäytyminen
Jotkut lapset vetäytyvät toisten seurasta traumaattisen tapahtuman jälkeen ja viettävät aikaa yksinään tavallista enemmän. He eivät koe samaa mielihyvää sosiaalisessa tai urheilutoiminnassa kuin aikaisemmin. Vetäytyvyys voi olla avun tarpeen merkki.
Syyllisyys ja itsesyytökset
Lapset ajattelevat herkästi, että heidän omat ajatuksensa tai tekonsa aiheuttivat tapahtuneen (maaginen ajattelu). Nuoruusikäiset voivat olla hyvin itsekriittisiä ja voivat kohtuuttomasti pitää itseään vastuullisena tapahtuneeseen.
Pitkän aikavälin reaktiot
Jos tapahtuma on äkillinen, odottamaton tai erityisen traumaattinen, se voi vaikuttaa koko lapsen kehitykseen. Dramaattinen traumaattinen tapahtuma voi muuttaa lapsen luonnetta ja muovata hänen persoonallisuuttaan, hänen valmiuttaan kohdata tulevaisuus, kykyään säädellä voimakkaita tunteita, ammatinvalintaa (esim. perheväkivallan todistajalapset alkavat poliiseiksi tai auttajiksi)ja suhteita toisiin ihmisiin (rakkaittensa menettämisen pelko). Jos lapsella on välittävät ja huoltapitävät aikuiset pitämässä hänestä hyvää huolta, ei ole syytä pelätä pitkäaikaisten psykologisten riskien kehittymistä.
Ongelmien kehittymisen riskitekijöitä:
- Lapsi koki itse tapahtuneen
- Vanhemmille kehittyy tai heillä on jo vakavia ongelmia
- Lapsi koki olleensa suuressa vaarassa
- Lapsi näki vanhempiensa voimakkaat reaktiot ilman, että hänelle selitettiin niitä
- Lapsen kotiolosuhteet ovat erittäin kielteiset
- Kotona tai koulussa kielletään voimakkaasti tapahtunut ja avoin ja suora puhuminen tapahtuneesta puuttuu täysin
Miten lapsia voi auttaa?
- Tarjoa välitön tunne huolenpidosta
- Varmista fyysinen läheisyys, jos lapsi sen sallii
- Jäljitä huolellisesti väärinkäsitykset ja ajatusvääristymät, huolehdi, että lapsi saa tietoa ja faktat tapahtuneesta kerrotaan, jotka auttavat konkreettiseen tilanteen ymmärtämiseen
- Kuuntele miten lapsi ymmärtää sanomaasi ja rohkaise lasta ilmaisemaan ajatuksiaan ja kysymyksiään ja hyväksy myös reaktioitten puuttuminen
- Luo puitteet sille, että lapsi voi ilmaista mitä tapahtui eri keinoilla puhumalla, piirtämällä, leikkimällä, kirjoittamalla jne.
- Korosta avoimuutta ja rehellisyyttä kotona ja koulussa
- Palauta nopeasti normaalirutiinit kotona ja koulussa
- Jos tärkeä tapahtuma on sattunut kotona, informoi koulun henkilöstöä mahdollisimman varhain, jotta he voivat tukea lasta.
Lapsia voi auttaa tapahtuneen läpikäyminen, heidän auttamisensa ymmärtämään niin täysin kuin mahdollista ja tukemisensa myöhempien vaiheiden muistojen rakentamisessa. Näin voidaan selkiyttää ja vähentää väärinkäsityksiä ja ehkäistä kuvitelmia. Tarjoa vanhempana tukea toipumisen aikana ja selitä jälkeenpäin myös tapahtunut.
Jos tapahtuma vaikuttaa sinuun vanhempana, älä pelkää kertoa lapsellesi, mutta muista, että rauhallinen suhtautuminen luo turvallisuuden tunnetta lapsellesi. Auta lastasi nimeämään tunteitaan ja kerro, että tunteet kuuluvat asiaan ja ovat normaaleja. On hyvä antaa tavallista enemmän aikaansa lapselleen traumaattisen tapahtuman jälkeen, koska se rauhoittaa lasta ja lisää hänen luottamuksen- ja turvallisuuden tunnettaan.
NEUVOT
- Tee lapsille selväksi, että heidän on lupa reagoida.
- Auta lapsia tunnistamaan reaktioitaan ja ymmärtämään mitä on tapahtunut. Muista annostelu lapsen kestokyvyn mukaan. Vaikeneminen ei auta unohtamaan.
- Sano ääneen, että olet lähellä tulevaisuudessakin ja lapsi voi myöhemmin myös puhua tapahtumasta silloin kun haluaa.
- ”Kuuntele” lapsen kommenttien, kysymysten ja käyttäytymisen taustalla olevia tunteita ja syvempiä merkityksiä.
- Lapset etsivät aktiivisesti viitekehystä ja ymmärrystä, jota voisivat käyttää tapahtuneen ymmärtämisessä. Lasten on uudelleenmuovattava käsityksensä maailmasta, toisista ihmisistä ja itsestään ja heillä voi olla hyvin syvällisiä ajatuksia olemassaolosta.
- Voimakkaat ja uudet koetut reaktiot voivat pelottaa lasta, koska ei ole aikaisempaa kokemusta mihin verrata niitä ja mikä auttaisi ymmärtämään omia tunteita ja ajatuksia. Jos lapsi ei osaa ilmaista niitä, aikuinen voi auttaa sanojen löytämisessä traumatisoiviin tilanteisiin tavallisesti kuuluville tunteille ja ajatuksille, jotta lapsi voi ymmärtää mitä hänessä tapahtuu.
- Traumatisoituneen voi olla vaikea säädellä reaktioittensa voimakkuutta, siksi lapsi voi yrittää välttää voimakkaita tunteita tai kokee ne täysin ylivoimaisiksi. Vanhemmat voivat auttaa antamalla sanoja tunteille tai auttaa ilmaisemaan tunteita muilla keinoilla ja säätelemään reaktioitten voimakkuutta.
KIRJALLISUUTTA:
Poijula, Soili (2007). Lapsi ja kriisi.
Oulun vastaanottokeskuksen alaikäisyksiköiden traumatietoisen lähestymistavan projekti
https://thl.fi/documents/470564/817072/Microsoft+PowerPoint+-+Vammainen-lapsi-perheessa-JKL-2012.pdf/fbba3a07-6673-4102-9dcc-5316f6b4b2b
